28. kesäkuuta 2019

Pride keskustelu nosti esille protestin tarpeen

JP (Juha-Pekka) Väisänen, Maiken Kores ja Tiina Sandberg Työväenliikkeen kirjastossa Helsinki Pride 2019 keskustelussa

Työväenliikkeen kirjastossa käytiin keskustelua sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kehittämisen tarpeesta Euroopan vasemmiston, DSL:n ja SKP:n järjestämässä tilaisuudessa.  Keskustelussa olivat mukana Slovenian sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen etuja ajavasta Marec 8. Instituutista ohjelmasuunnittelija Maiken Kores, Euroopan vasemmiston HLBTQI-ryhmän aktivisti, SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg ja SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen.  

Keskustelu polveili liikkeen historiasta nykypäivään Suomesta, Sloveniaan ja aina Brasiliaan asti. Kiinostavaksi aiheeksi nousi tyytymättömyys nykymuotoiseen Pride-toimintaan. Monessa yleisöpuheenvuorossa haluttiin etsiä vaihtoehtoa kaptialismiin ja kulutuskulttuuriin sopeutuvalle sateenkaariliikkeelle. Yhtensä keskustelun johtopäätöksistä voitanee pitää tarvetta protestille ja että on jatkettava kesksutelua siitä miten vahvistaa rakentavaa kritiikkiä sateenkaariliikkeen moniäänisyyden kehittämiseksi.


Slovenian ihmisoikeusjärjestö “Marec 8” instituutin ohjelmasuunnittelija Maiken Marekin puheenvuoro nosti esille sateenkaarikansan yhteisen taisetelun  yli valtioiden rajojen. Kores kertoi sateenkaarikansan taistelusta tasa-arvoisen avioliittolain vahvistamisesta, transihmisten oikeuksista ja edustamansa järjestön keskeisestä roolista kansalaiskeskustelun aikaansaamisessa ja tietoisuuden kasvattamisessa. 

SKP:n pääsihteeri Tiina Sandberg katsoo, että identiteettipolitiikka ja kysymys sen suhteesta luokkaan on erittäin kiinnostava ja ajankohtainen.  Sandbergin mukaan Ihmiset eivät tänä päivänä ole luokkatietoisia, joten he eivät osaa asettaa tätä kysymystä ensisijaiseksi. He kiinnittyvät itselleen tärkeisiin ja merkityksellisiin kysymyksiin, kuten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiin. En pidä sitä huonona, päin vastoin. Koettu sorto saa ihmiset liikkeelle ja haluamaan muutosta. On meistä kommunisteista kiinni, miten hyvin osaamme kytkeä näitä kamppailuja osaksi laajempaa luokkataistelua ja miten teemme selväksi, että myös nämä henkilökohtaisemmat kysymykset on ehdottomasti ratkaistava jotta todellinen tasa-arvo voisi tulla mahdolliseksi, sanoo Tiina Sandberg 

SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen kritisoi omassa puheenvuorossaan Setaa kehityksestä, jossa liikkeen yhteiskunnallisen vaikuttamisen resurssit ovat vähentyneet. Seta Säätiön tarkoituksena on edistää seksuaaliseen tasavertaisuuteen pyrkivää yhteiskunnallista toimintaa. Säätiö vastaanottaa yksityisten kansalaisten lahjoituksia ja testamentteja. Kritisoin Setaa siitä, että se liikkeen etujärjestönä ei ole tarpeeksi kehittänyt yhteiskunnallisen vaikuttamisen työkaluja ja kartuttanut säätiön pääomaa ja sitä kautta voinut edistää liikkeen vaikuttamistyötä. Seta säätiö ei toistaiseksi jaa apurahoja tai avustuksia. Tällä hetkellä säätiön toiminta keskittyy varainhankintaan jakokelpoisen pääoman kasvattamiseksi. Seta säätiö ja liikkeen yhteiskunnallisen vaikuttamisen työ on elvytettävä ja kerättävä siihen tarvittavat varat. Väisänen kiitti Pride-yhteisöä uudesta osallistumisen kulttuurista vaikkakin kummeksui yhteisöä sokeasta bisneshypetyksestä